Pienistä puroista – suuresta sydämestä

Kaikki lapset eivät synny terveinä ja moni terveenä syntynytkin saattaa sairastua tai vammautua pysyvästi. Vaikka vain osa sairauksista voidaan parantaa, kaikkia voidaan auttaa. 

Suomen Lastenneurologisen yhdistyksen ja Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n vuonna 1986 perustama Arvo ja Lea Ylppö Säätiö tekee työtä niiden lasten hyväksi, joilla on neurologinen vamma tai sairaus. Varat käytetään tutkimukseen ja koulutukseen, joilla edistetään näiden sairauksien ehkäisyä ja hoitoa. 

Oikean hoidon ja kuntoutuksen merkitys on korvaamaton. Vain oikeiden toimenpiteiden avulla lapsia ja nuoria voidaan auttaa elämään itsenäistä elämää sekä järjestämään heille mahdollisuus koulutukseen ja ammattiin. 

Neljäsosa kaikista lasten sairaalahoitoa vaativista sairauksista on neurologisia. Pelkästään epilepsiaa sairastaa yli 5 000 lasta ja vakavista oppimisvaikeuksista kärsii noin 10 000 lasta. Kaikilla lapsilla on oikeus hyvään elämään. 

Lahjoittamalla tuet säätiön työtä ja näin edistät hermoston sairauksista tai vammoista kärsiviä lapsia koskevaa yliopistollista opetusta ja tieteellistä tutkimusta. 

Klikkaa alla olevia linkkejä, niin voit kertoa lahjoituksestasi Facebookissa, Twitterissä, LinkedInissä tai sähköpostilla.

Apusi on    
    korvaamaton

Teetkö työtä    
    lastenneurologian    
    hyväksi?

Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
“No nyt se on elämässä.”

Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: “Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.”
Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: “No ihmeitä kyllä.”

Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.

”Sill’ on ripsissä tähden säkenet”,
isäs naurahti ja keksi:
“Sen varpaat on puolukan
raakileet.”
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
”Tästä tulee kai hyvä ihminen”,
me puhuttiin toisillemme.

Kaarina Helakisa

Lahjoituksen tekeminen on entistäkin helpompaa.

Voit yhä lahjoittaa myös verkkopankkisi kautta.